maanantai 15. elokuuta 2016

     


                                                            JUGEND




                                                          Juuret ja aate  


 Siirtymistä uudelle, modernille vuosisadalle 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa haluttiin korostaa uuden muotokielen luomisella. Art Nouveauta onkin pidetty modernin tyylin alkuna ja uranuurtajana.
Art nouveaun ajatuksena oli taiteen ja esteettisyyden ulottaminen kaikkialle. Keskeinen käsite oli kokonaistaideteos eli esimerkiksi rakennus suunniteltiin kaikkia yksityiskohtia (sisustusta, puutarhaa jne.) myöten – sama tyyli kertautui kaikissa rakennuksen elementeissä.
Art Nouveau arvosti korkeaa käsityötaitoa kuten Arts & Crafts -liikekin. Tavoitteena oli vapautuminen jäljittelystä ja massatuotannosta, joka oli saanut jalansijaa esimerkiksi huonekalutuotannossa teollistumisen ja tehdastuotannon myötä.

Kohteet



Art nouveau -tyyliä käytettiin arkkitehtuurin alueella erityisesti julkisten kohteiden suunnittelussa ja toteutuksessa, muun muassa tavarataloissa ja ravintoloissa. Rakennukset suunniteltiin käyttötarkoituksensa mukaan ja kokonaistaideteoksiksi. Art nouveau oli suosittu tyyli kuvituksissa ja käyttögrafiikassa, esimerkiksi kirjankuvituksissa, julisteissa ja mainoksissa.

Muotokieli

Art Nouveaun muotokielen keskeisenä ajatuksena oli niin sanottu orgaaninen estetiikka eli luonnon kielen ja muotojen siirtäminen rakenteisiin ja esineisiin. Tästä hyviä esimerkkejä löytyy muun muassa portaikkojen muotoilusta sekä lasimaalauksista.
Muotokielen taustalla on Eurooppaan tuodut japanilaiset puupiirrokset, rokokoon epäsymmetriset muodot, arts & crafts -liike sekä symbolismi, jonka mystisiä aiheita kuvattiin mielellään art nouveaun kuvissa ja esineissä. Myös keskiaikaa, etenkin keskiaikaista arkkitehtuuria ihailtiin ja sovellettiin.
Art nouveaun muotokieli oli rytmikkäästi aaltoilevaa ja epäsymmetristä. Nousevat ja liikkeessä olevat linjat olivat suosittuja, kulmien ja taitekohtien muotoilu tehtiin pehmeästi kaartuvaksi, ylimenoja vältettiin. Niin sanottu joutsenkaulaviiva tai ruoskaniskuviiva oli hyvin tyypillinen muoto art nouveaun taiteessa.



Materiaalit


Art nouveau suosi ennen kaikkea aitoja luonnonmateriaaleja ja luonnonmukaisia värejä.
Modernit materiaalit, kuten valurauta, lasi ja betoni mahdollistivat uusia muotokokeiluja, mutta materiaalien työstäminen tapahtui käsityönä, kuten art & crafts -liikkeessä. 

Esiintyminen

Art nouveau oli suosittu tyyli Euroopassa, etenkin länsiosissa. Saksassa samaista tyylisuuntaa kutsuttiin jugendiksi ja saksalaisista tunnetuimpia jugend-suunnittelijoita on Henry van de Velde. Yhdysvalloissa tyyliä nimitettiin Liberty Style -nimellä ja sen tunnetuin edustaja oli Louis Comfort Tiffany, joka suunnitteli vielä tänäkin päivänä suositut tiffany-lamput.
Suomessa art nouveaun ja jugendin aikalainen oli kansallisromantiikka, joka liittyi kansallisiin itsenäistymispyrkimyksiin. Oman maan kulttuuria, aiheita ja materiaaleja suosittiin. Taiteilijat, esimerkiksiAkseli Gallén-Kallela, tekivät retkiä Karjalaan ja etsivät sieltä katoavaa kansanperinnettä. Arkkitehdit suunnittelivat rakennuksia keskiajan hengessä, tunnetuimpia kansallisromanttisia arkkitehtejä olivat: Lars Sonck ja Väinö Blomstedt. Keramiikkaan ja huonekalujen tuotantoon keskittynyt Iiris-tehdas toimi 1897-1902 välisen ajan. Sen johtohahmoja olivat Louis Sparre ja A W Finch

Suomessa Art nouveau-tyylistä  arkitehtuuria näkyy muunmuassa :
-Helsingin Rautatieasemalla
Kuvahaun tulos haulle art nouveau helsinki
- Helsingin vanhoissa kerrostaloissa, esim hissiauloissa on käytetty Art nouveau-tyyliä 

 Kuvahaun tulos haulle art nouveau helsinki
Kuvahaun tulos haulle art nouveau helsinki


Valitsin Art nouveaun sen takia koska se  kiinnosti minua eniten.

Lähtee txt ja kuvatt:

http://oppimateriaalit.jamk.fi/taideteollisuus/art-nouveau-ja-jugend/

https://encrypted-tbn0.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcR3PuZXbZAB1qc-1L9dliSAA4VBx-cguk0PDgvm2FJDXItwQLyLsg

maanantai 8. elokuuta 2016

         



                                                            Vaahtomuovi 




Vaahtomuovi on pehmeää polyuretaanivaahtoa. Valtaosa, yli 90% sen tilavuudesta on ilmaa. Erilaisia vaahtomuovilaatuja on runsaasti. Kullakin niistä on oma käyttötarkoituksensa.

  Suomessa otettiin ensimmäisenä Euroopassa käyttöön ympäristöystävälliset vaahtomuovin valmistusmenetelmät. Ilmakehälle haitallisten ponneaineiden, CFC-yhdisteiden, käyttö on ollut maassamme kiellettyä vuodesta 1991. Kiellettyä on myös sellaisten vaahtomuovien tai vaahtomuovituotteiden maahantuonti, jotka sisältävät näitä yhdisteitä tai joiden valmistuksessa niitä on käytetty


Oikea laatu oikeaan paikkaaan?

Jokaisella vaahtomuovilaadulla on oma käyttöalueensa, johon se on kehitetty ja jossa se toimii parhaiten.


Polyeetterilaadut

Polyeetterilaadut sopivat monipuoliseen pehmustekäyttöön
: • vaahtomuovipatjoiksi
 • joustinpatjojen pehmusteeksi sekä
• huonekalujen
• ajoneuvojen
 • junien
• lentokoneiden
 • laivojen pehmusteisiin.
 Eräät laadut on kehitetty
 • tekstiili- ja vaatetusteollisuuden käyttöön

Miten valitsen?

Painavuus? Vaahtomuovin keveyden tai painavuuden ilmaisee tilavuuspaino, joka kertoo paljonko yksi kuutiometri vaahtomuovia painaa. Painavammissa laaduissa soluseinät ovat paksumpia kuin kevyemmissä. Siksi painavammat laadut ovat kestävämpiä. Käytännössä paino on välillä 23-65kg/m3 . Jatkuvaan patjakäyttöön aikuisille suositetaan 30kg/m3 tai sitä raskaampia laatuja. Tilapäiseen tai lasten käyttöön sopii kevyempikin laatu. Saatavilla on myös erikoisrakenteisia vaahtomuovipatjoja, jotka on valmistettu eri painoisille nukkujille. Mitä suurempi tilavuuspaino, sitä kestävämpi laatu. Paksuus? Myös vaahtomuovikerroksen paksuus lisää kestävyyttä: Kevytkin vaahto on kestävämpää, jos patja on riittävän paksu.  Aikuiselle vaahtomuovipatjan paksuudeksi suositellaan 10-15 cm, tilapäiskäyttöön ja lapsille riittää ohuempikin kerros.

Pehmeys? Jos vaahtomuovi on käyttötarkoitukseensa liian kevyttä tai pehmeää, se pohjaa ja kuoleutuu normaalia nopeammin. Uusina kaikki vaahtomuovipatjat ja -pehmusteet tuntuvat kovemmilta kuin muutaman käyttöviikon jälkeen. Vaahtomuovin pehmeyden määrää laatu, ei tilavuuspaino. Painavakin laatu voi olla pehmeää.  Hyvässä patjassa ja pehmusteessa yhdistyvät oikea pintapehmeys ja sopiva kovuus. Kimmoisuus? Vaahtomuovin solut toimivat “mikrojoustimina”. Eri vaahtomuovilaatujen kimmoisuus, joustinmaisuus, vaihtelee. Kimmoisimpia ja samanaikaisesti kantavimpia ja kestävimpiä ovat erikoiskimmoisat HR-vaahdot.

Mitä kimmoisampi vaahtomuovilaatu on, sitä vaativampaan käyttöön se soveltuu.

Miten hoidan?

 Puhdistus Vaahtomuovituotteiden puhdistuksessa on syytä noudattaa valmistajan ohjeita. Myös erilaiset päällismateriaalit on otettava huomioon. Pelkän vaahtomuovin hoidoksi riittää tuulettaminen ulkoilmassa ja imurointi.

          Pesu
  Myös pesussa on syytä noudattaa valmistajan antamia ohjeita. Patjan peseminen on erittäin vaikeaa ilman erikoislaitteita – saattaahan märkä patja painaa toista sataa kiloa. Mikäli patja kuitenkin joudutaan pesemään, siinä voi käyttää tavanomaisia pesuaineita. Kuivaus onnistuu parhaiten pystyasennossa. Alareunaan valuva vesi puristellaan säännöllisin välein pois. Kuivuminen kestää erittäin kauan. Säilytys Vaahtomuovituotteita kannattaa säilyttää kuivassa ja ilmavassa paikassa.

Miten työstän?

 Leikkaaminen Vaahtomuovin leikkaaminen onnistuu kotioloissa terävällä veitsellä tai askartelusahalla. Työ vaatii varovaisuutta. Leikkauspurun siivoaminen sujuu kätevimmin imuroimalla.

Liimaaminen Vaahtomuovin liimaamiseen sopivat neopreenipohjaiset kontaktiliimat.

 Liimaaminen onnistuu liiman valmistajan ohjeita noudattamalla.

 Kontaktiliimaa käytettäessä on huolehdittava riittävästä tuuletuksesta.

Maalaaminen Vaahtomuovia voi tarvittaessa maalata ruiskulla tai aerosolipullolla. Siveltimellä maalattaessa vaahtomuovin pinta painuu ja imee maalia, jolloin maalin kulutus kasvaa.

Maalaamiseen soveltuvat parhaiten elastiset vesiliukoiset maalit, kuten esim. eräät lateksimaalit.


      Miten hävitetään?

      Käytöstä poistettavat vaahtomuovituotteet toimitetaan asianmukaiseen kunnalliseen jätehuoltoon kuten muutkin kiinteät jätteet.


                                                           Jasmin:)

maanantai 21. maaliskuuta 2016




                                         RETKI HELSINGIN  KANSALLISTEATTERIIN'




                                        Paikka

                                        Olimme Helsingin Kansallisteatterissa 16.3.2016


                                        Näytelmän nimi

                                         Näytelmän nimi oli  Mahdolliset maailmat

                                       
                                         Mitä näytelmässä tapahtui?

                                         Näytelmän juoni perustui, kuinka palata ajassa takas menneisyyteen. Ja                                                mitä jos voisi valita uudestaan?

                                       
                                         Tärkeimmät teemat teatterikappaleessa olivat
                                         avioero, Antin lapsuus ja miten Antin tyttäreen
                                         vaikutti isänsä  ura/lapsuus.

                                         Havainnot lavastuksesta
                                       
                                         Tykkäsin paljon erilaisista varjoista ja valoista ja että näytettiin pikkuisen                                              millaista elokuvan tekeminen on.

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

This Was My vocational Skills Demonstration



 Hello guys! Now I tell what I did my demonstration inside the building! So my demonstration was little challenging, but i did it, haha, but i can tell little more about it.


First I build my corners (Plywood) and then lets see, that plywood boards are in right places  Every 60-cent.
Then shall also be considered that the walls are in direct with spirit level.  then attached to the upper reaches of botton sill.

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

                                                  Leveling The Wall Surface






   


                                      Hey all! this is what i do. Do u wanna know how to                                                       leveling the wall? quess what I can tell how to do that:)
                                        
                                      first take the spatula  and smooth to scrub the wall if there
                                      is uneven traces.

maanantai 1. helmikuuta 2016

Medialukutaito

Luin äidinkielen tunnilla medialukutaidosta artikkelin. Kyseessä oli HS:n teksti
Aikuistenkin mediataidoissa puutteita (1.2.2016), josta otin muutaman tärkeän katkelman



Sosiaalisen median myötä myös mainokset muuttuvat. Sisältömarkkinoinnissa mainos pyritään tekemään uutisen näköiseksi, vertaismarkkinoinnissa taas mainostaja ostaa blogitekstejä.
”Nuorelta nuorille tehty blogi on monen silmissä uskottava eivätkä kaikki huomaa, että osa teksteistä onkin oikeastaan mainoksia. Mainostaja hyödyntää tässä sitä, että tutkimustenkin mukaan viestin uskottavuus kasvaa, jos se tulee omasta lähipiiristä Kupiainen sanoo.

Amos Anderssonin taidemuseo

Jasmin Martikainen                                          Opintokäyntiraportti
Veb14C                                                                 1.2.2016

Opintokäynnin kohde      
Amos Andersson taidemuseo yrjönkatu27 00101 Helsinki

Opintokäynnin tarkoitus   Tutustua eri  taiteilijoihin ja heidän tuotantoonsa

Opintokäynnin aika           maanantai 25.1.2016 11.30-14.00

Opintokäynnin arviointi   Mielestäni oli mielenkiintoista  nähdä erilaisia maalauksia sekä kuulla rikostarina miehestä joka tarinan mukaan murhasi naisen. Maalausten värikkyys jäi myös mieleen ja millä tavalla ne oli tehty.  Pidin paljon myös siellä olevasta sisustuksestaa